Home » kertoimet » Pitkaveto

Parhaat Pitkäveto kertoimet tarjoavat vedonlyöntisivustot vertailu

Updated

on

Kaikki ovat varmasti kuulleet pitkävedosta kun on puhuttu vedonlyönnistä, mutta ei välttämättä kuitenkaan tiedä mistä siinä oikeasti on kysymys. Kyse on siis Veikkaus Oy:n lanseeraamasta termistä 1×2 tyyppiselle urheiluveikkaukselle, johon kuuluvat kotivoitto (1), tasapeli (x) ja vierasvoitto (2). Kyse on selkeästi Suomen suosituimmasta pelimuodosta ja tästä syystä se löytyykin nykyisin jokaisen ulkomaalaisen vedonlyöntisivuston pitkäveto vetolistalta. Suuren suosion myötä siitä on tietenkin kehittynyt erilaisia variaatioita, siis voit esimerkiksi lyödä vetoa puoliajasta, vain yhden erän tuloksesta tai tietyn ottelun peliajan mukaan.

Kyse ei ole siis suinkaan uudesta peliviihteestä. Suomalaiset nimittäin ovat jo aikaa ennen Veikkauksen pitkävetoa lyöneet vetoa puhelimen välityksellä esimerkiksi englantilaisten vedonlyönti yhtiöiden kautta. Tämä artikkeli kattaa kaiken mahdollisen tiedon pitkävedosta, sillä me täällä Pohjolassa olemme erityisen pelihullua kansaa. Lue siis millaiset parhaat kertoimet pitkävetoon ovat sekä muut oleelliset asiat.

 

Mitä kaikkea parhaiden pitkäveto kertoimien sivustot tarjoavat

  1. FezbetSuomeksi käännetty sivusto, laaja kattaus pelejä. Kilpailukykyiset kertoimet, välittömät talletukset ja nostot. Erityisesti vedonlyöjien mieleen oleva sivusto, jolla tekemistä riittää.
  2. Campobet Erityisesti vedonlyöntisivusto, mutta myös nettikasinon tarjoava. Moderni mobiiliversio toimii hyvin. Ei rekisteröitymistä, nopeat rahansiirrot. Keskittynyt vedonlyöntiin. Hyvien kohteiden lisäksi kilpailukykyiset kertoimet.
  3. CasumoSivusto joka tarjoaa hyvän vedonlyöntibonuksen sekä kasinobonuksia. Tarjolla monipuolisia vedonlyöntikohteita sekä yli 2000 pelin valikoima. Maltan lisenssi takaa suomalaisille pelaajille verovapaat voitot.
  4. Burningbet – Ilman rekisteröitymistä vain verkkopankkitunnuksia käyttäen. Tarjolla myös muita maksutapoja, kuten kryptovaluutat. VIP- ohjelma, tervetuliaisbonus. Kasinolla yli 3000 peliä ja vedonlyönnissä runsaasti kohteita.
  5. Rabona – Ei rekisteröitymistä vaan Pay n Play teknologian avulla kirjautuminen. Hyvät bonukset ja loistava mobiilisovellus. Asiakaspalvelu, joka palvelee 24/7 asiakkaita.
  6. Betinia – Monipuolinen,pelivalikoimassa virtuaalivedot sekä suuri määrä kasinopelejä. Vaihtuvat kampanjat. Ei rekisteröitymistä vaan pay n play kirjautuminen sekä nopeat rahansiirrot.
  7. Librabet – Kaikki mahdolliset pitkäveto kohteet vedonlyöntiin sekä hyvät kertoimet. Suomenkielinen sivusto. Monipuoliset maksuvaihtoehdot ja tervetulobonus sekä vedonlyöjille, että nettikasinolla pelaajille.
  8. Zodiac Bet – Monipuolinen tarjonta huimaa niin kasinon kuin vedonlyönnin puolella. Monipuoliset maksutavat ja suomenkielinen asiakaspalvelu houkuttelevat puoleensa.. Bonukset ja vedonlyönnin kertoimet ovat erittäin kilpailukykyiset.
  9. Conquestador – Huikea bonustarjonta. Maltan lisenssin omaava moderni ja turvallinen kasino. Suomenkielinen sivusto, jolla pelaaminen on helppoa myös suomalaisille pelaajille.
  10. Powbet – Pay n Play sivusto, joka mahdollistaa nopeat rahansiirrot. Monipuolinen valikoima, mutkaton käyttää. Maksuvaihtoehdoissa mukana perinteisten maksutapojen lisäksi Bitcoin sekä muita kryptovaluuttoja!
  11. Betrebels –Yllätyksellinen ja jännittävä. Valikoima ei lopu kesken vedonlyöntikohteista saati kasinopeleistä. Päivittäiset bonukset houkuttelevat pelaajia. Suomeksi käännetty sivusto, joka toimii Maltan lisenssillä.
  12. Wazamba – Leikkisän viihdyttävä nettikasino- ja vedonlyöntisivusto. Nettikasinolla pienet kierrätysvaatimukset, mutta bonuksia niin vedonlyöjille kuin kasinopelaajille. Suomenkielinen sivusto.
  13. Tonybet- Ei rekisteröitymistä vaan mahdollisuus Pay n Play kirjautumiseen. Sivusto toimii Viron EMTA- lisenssin alaisena, joten voitot ovat verovapaita. Laadukas pelitarjonta sekä kasinolla että vedonlyönnissä.
  14. Bethard – Paljon virtuaaliurheilua,selkeä vedonlyöntiosio,live vedonlyönti sekä nettikasinolla pelaaminen. Maltan lisenssi takaa verovapaat voitot ja turvallisen pelaamisen suomalaisille pelaajille.

Parhaat pitkäveto kertoimet -vedonlyöntisivusto Suomessa

Parhaat pitkäveto kertoimet löytyvät tunnetusti ulkomaalaisilta vedonlyöntisivustoilta. Pitkäveto kerroin on yksi oleellisimpia asioita vedonlyönnissä, mutta myös sivustolla on merkitystä. Erilaisilla sivustoilla houkuttelevat monipuoliset kohteet, kertoimet sekä tietenkin bonukset. Tässä esittelyssä parhaat sivustot.

1. Fezbet on ehdottomasti vedonlyöjille suunnattu sivusto

fezbet kertoimet pitkaveto

Vedonlyöjille ehdottomasti suunnattu sivusto, jolla pelaaminen on mielekästä. Kohteita vedonlyöjille on paljon, samalla kertoimet ovat kilpailukykyisiä. Kohteita onkin peräti 50 000 kappaletta, mikä on erittäin kattavasti vedonlyönnin sivustoilla. Kohteisiin lukeutuvat niin suurimmat kisat kuin liigat ja paikallispelit, politiikka, viihde sekä e-urheilu.

Nettikasinon pelaajia houkuttelevat tunnetut pelivalmistajat, suosikkipelit sekä uutuudet. Kaikkein perinteisimmät kasinopelit löytyvät sivustolta. Mikä parasta, niin bonuksia tarjolla niin vedonlyöjille kuin nettikasinolla pelaajille. Bonuksia on muun muassa tervetuliaisbonukset sekä ajoittaiset kampanjat. Käteispalautukset sekä talletusbonukset houkuttelevat pelaamaan.

Sivusto itsessään on hyvin tyylikäs ja selkeä. Sivustolla liikkuminen on vaivatonta ja hyvin järjestettyä. Myös mobiililaitteilla sivusto ja pelit toimivat erittäin hyvin. Tämä mahdollistaa pelaamisen missä tahansa, milloin tahansa ja millä tahansa.

Curacaon lisenssi takaa sekä kasinon laillisuuden, että turvallisuuden, mutta ei verovapaita voittoja. Toisaalta taas suomenkielinen asiakaspalvelu on yksi tärkeimmistä asioista rahapeleissä ja se sivustolla on tarjolla.

Fezbet on ehdottomasti vedonlyöjille suunnattu sivusto

Plussat Miinukset
✅ Paljon kohteita vedonlyöntiin ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ Suomenkielinen asiakaspalvelu
✅ Bonuksia kasinolle ja vedonlyöjille
✅ Mobiilisivusto

Tervetulobonus tarjous Fezbet:

Fezbet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 200€ asti

2. Campobetin sivustolla vedonlyönti on selkeästi esillä

campobet kertoimet pitkaveto

Elegantti selkeästi vedonlyöjille suunnattu sivusto, jolla pelaaminen on mukavaa ja houkuttelevaa. Sivusto antaa pelaajilleen niin vedonlyönnissä kuin nettikasinolla laadukkaan ja miellyttävän pelikokemuksen. Onkin hyvin todennäköistä, että pelaajat viihtyvät sivustolla pitkään.

Tarjolla on pelejä erilaisissa kategorioissa. Vedonlyönti sekä live vedonlyönti ja virtuaaliurheilu houkuttelevat vedonlyöjiä. Nettikasino sekä sen live kasino houkuttelevat taas kasinopelaajia. Monipuolisuus näkyy myös niin vedonlyönnin kohteissa kuin nettikasinon peleissä. Ensitalletusbonusta saavat niin vedonlyöjät kuin nettikasinon pelaajatkin. Kampanjoita kannattaa aina välillä tarkastella, sillä uusia kampanjoita voi ilmestyä niin nettikasinon pelaajille kuin vedonlyöjillekin.

Niin vedonlyönti kuin nettikasinolla pelaaminen onnistuu myös mobiililaitteilla. Campobetin sivusto on onnistuneesti optimoitu mobiililaitteita varten, joten kaikki sujuu ongelmitta. Sivuston lisenssi on Curacao, joten verovapaita voittoja ei ole tiedossa. Samalla myös asiakaspalvelu on saatavilla vain englanniksi. Näitä lukuunottamatta, oli kokemus erittäin hyvä.

Campobetin sivustolla vedonlyönti on selkeästi esillä

Plussat Miinukset
✅ Bonuksia riittävästi ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ Erityisesti vedonlyöjille suunnattu ❌ Ei suomenkielistä asiakaspalvelua
✅ Mobiililaitteille sopiva
✅ Erittäin selkeä sivusto

Tervetulobonus tarjous Campobet:

Campobet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 150€ asti

3. Casumo on helppokäyttöinen sivusto myös aloittelijalle

casumo kertoimet pitkaveto

Sivusto tarjoaa pelaajille erittäin laajan sekä monipuolisen maailman vedonlyönnin ja nettikasinon pelien parissa. Helppo, yksinkertainen ja täysin suomen kielelle käännetty sivusto, jolla myös asiakaspalvelu on saatavilla suomeksi. Sivusto sopii erinomaisesti niin aliittelijoille kuin kokeneille pelaajille.

Sivusto tarjoaa vedonlyöjille kaikki suomalaisten suosikkisarjat, ja kohteita löytyy myös erikoisempiin lajeihin ja liigoihin sekä viihteeseen. Nettikasinolla taas näkyvät suomalaisten suosikkipelit kolikkopeleissä sekä pöytäpeleissä. Tarjolla on pelaamista helpoissa ja hyvin pelkistetyissä puitteissa, joten se onkin varmasti monien pelaajien mieleen. Bonuksia sivustolla on tarjolla niin vedonlyöjille kuin kasinolla pelaajille. Bonukset ovat erittäin toimivia, sillä ne ovat hyvin perinteisiä. Tarjolla on muun muassa tervetuliaisdbonuksia sekä talletusbonuksia.

Casumon mobiilisivusto on varmasti yksi vedonlyöntimarkkinoiden parhaista mobiilialustoista, joten se on täydellinen vaihtoehto heille, jotka mobiilipelaamista suosivat. Mobiilisti toimii tietenkin niin vedonlyönti kuin nettikasino. Sivusto itsessään taas on hyvin hillitty ja pelkistetty, hieman jopa mitäänsanomaton.

Sivuston suomenkielisyyden lisäksi yksi vetonauloista on Maltan MGA:n pelilisenssi, minkä ansiosta sivustolla on turvallista pelata ja voitot ovat suomalaisille pelaajille verovapaita.

Casumo on helppokäyttöinen sivusto myös aloittelijalle

Plussat Miinukset
✅ MGA:n pelilisenssi ❌ Hyvin pelkistetty
✅ Suomenkielinen asiakaspalveli
✅ Paljon kohteita

Tervetulobonus tarjous Casumo:

Casumo tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

4. Burningbet tarjoaa sekä kattavan nettikasinon, että vedonlyönnin

burningbet kertoimet pitkaveto

Sivusto, joka on turvalline sekä luotettava pelaajilleen. Sivustolla on Curacaon pelilisenssi, joka ei takaa verovapaita voittoja, mutta lupaa sivuston olevan peliviranomaisten valvonnassa. Myös selkeä sivusto luo oman osansa turvallisuuteen ja miellyttävään pelikokemukseen. Miinusta tulee myös sitä, että asiakaspalvelu on vain englanniksi.

Sivustolla on erittäin hyvä ja toimiva mobiiliversio, mikä on nykyisin erittäin tärkeää. Mobiilipelaamisen tulee tapahtua viiveettä ja ilman pätkimistä, joten siltä osin sivuston mobiili onkin hyvin optimoitu. Pelaaminen on mahdollista niin perinteisen vedonlyönnin kuin lived vedonlyönnin parissa. Kasinolta taas löytyvät perinteinen kasino sekä live kasino.

Bonuksista on tehty houkuttelevia, ensikertalaisena voit saada esimerkiksi 100 % bonusta 300 euroon saakka, toisaalta kierrätysvaatimukset ovat 35 x, eli ei suurimmasta päästä. Vaihtelevia tarjouksia on niin vedonlyöjille kuin kasinon pelaajille. Tarjolla on sekä talletusbonuksia, että käteispalautusta.

Muutoin sivusto on oikein toimiva ja hyvä, mutta suomalaisten pelaajien kannalta harmilliseksi osoittautuivat suomenkielisen asiakaspalvelun puutos sekä voitoista veron maksaminen.

Burningbet tarjoaa sekä kattavan nettikasinon, että vedonlyönnin

Plussat Miinukset
✅ Live-vedonlyönti ❌ Ei suomenkielistä asiakaspalvelua
✅ Erittäin hyvä mobiilisivusto ❌ Curacaon lisenssi
✅ Bonuksia nettikasinolle ja vedonlyöntiin

Tervetulobonus tarjous Burningbet:

Burningbet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

5. Rabona tarjoaa paljon kohteita sekä yli 2000 kasinopeliä

rabona kertoimet pitkaveto

Sivusto, joka on suunnattu niin vedonlyöjille kuin nettikasinon pelaajille. Sivustolla pääsee perinteisen urheiluvedonlyönnin pariin, mutta on myös mukaan live vedonlyöntiin sekä virtuaaliurheiluun. Nettikasinolla puolestaan on tarjolla niin perinteinen nettikasino kuin live kasino.

 

Sivustolla on laajasti kohteita vedonlyöntiin sekä kilpailukykyiset kertoimet. Samalla myös 2 000 pelin valikoima houkuttelee pelaajia nettikasinolle. Myös bonukset ovat suhteellisen suuria, joten pelaajille varmasti riittää tekemistä ja mahdollisuuksia pelata bonuksilla oli sitten vedonlyöjä tai nettikasinolla pelaaja.

 

Asiakaspalvelua ei ole valitettavasti saatavilla kuin englanniksi, joten suomalaisille tämä voi olla ajoittain ongelma. Myös Curacaon lisenssi saattaa lannistaa, sillä voitot ovat tuloveron alaisia suomalaisille pelaajille. Kuitenkin Pay n Play kirjautuminen tuo ison plussan sivustolle, sillä hankalaa rekisteröitymistä ei tarvitse tehdä.

 

Sivusto soveltuu erinomaisesti heille, joille verojen maksu ei ole ongelma ja kielitaito riittää. Pelejä ja kohteita on paljon ja bonuksia riittää. Mobiilipelaaminen sujuu helposti ilman ongelmia, eikä sivusto itsessään ole hankala käyttää.

Rabona tarjoaa paljon kohteita sekä yli 2000 kasinopeliä

Plussat Miinukset
✅ Asiakaspalvelu 24/7 ❌ Ei suomalaista asiakaspalvelua
✅ Pay n play sivusto ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ 2000 peliä kasinolle
✅ Monipuoliset kohteet

Tervetulobonus tarjous Rabona:

Rabona tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 200€ asti

 

6. Betinia on tyylikäs ja erittäin hyvin rakennettu sivusto rahapelien ystäville

betinia kertoimet pitkaveto

Betinia tarjoaa pelaajilleen vauhdikkaan pelikokemuksen sekä vedonlyönnissä, että nettikasinolla. Sivusto on suunniteltu hyvin omaperäiseksi ja samalla erittäin hienoksi ja siihen on panostettu huomattavasti enemmän kuin monella muulla sivustolla. Kaikin puolin sivustoa voi kuvailla erittäin onnistuneeksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

 

Sivustolla pelaaja pääsee harrastamaan perinteistä vedonlyöntiä , live vedonlyöntiä sekä pelaamaan kasinopelejä. Sen lisäksi, että kohteita ja kasinopelejä on hyvin paljon, myös sivuston tarjoamat kertoimet sekä bonukset ovat hyvin kattavia. Bonuksia on tarjolla niin vedonlyöjille kuin nettikasinon pelaajille. Tervetuliaisbonus sekä talletusbonukset ovat yleisimpiä sivustolla.

 

Asiakaspalvelu on saatavilla suomeksi ja kaikenlisäksi tavoitettavissa 24/7 chatin ja sähköpostin avulla. Miinuksia tällä sivustolla ei siis juurikaan ole, paitsi maksuvaihtoehtojen vähäisyys, mutta kolikolla on aina se toinen puoli, pankin kautta tehdyt kotiutukset ovat pankkitililläsi erittäin nopeasti.

 

Sivuston turvallisuuden ja luotettavuuden takaa Malta Gaming Authorityn (MGA) pelilisenssi. Samalla pelilisenssi mahdollistaa suomalaisille pelaajille verovapaat voitot. Sivusto onkin monin tavoin suomalaisten pelaajien mieleen.

Betinia on tyylikäs ja erittäin hyvin rakennettu sivusto rahapelien ystäville

Plussat Miinukset
✅ Maltan MGA pelilisenssi ❌ Vähäiset maksuvaihtoehdot
✅ Suomenkielinen asiakaspalvelu
✅ Paljon vedonlyöntikohteita

Tervetulobonus tarjous Betinia:

Betinia tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 200€ asti

7. Librabet helppo ja miellyttävä sivusto, jolla vetokohteita on runsaasti

librabet kertoimet pitkaveto

Sivusto, jonka tunnelma on erittäin hyvä ja miellyttävä. Sen lisäksi, että verkkosivuston käyttöliittymä toimii teknisesti todella mallikkaasti, niin myös mobiilipelaaminen sujuu ilman ongelmia. Hienoa on, että varsinainen käyttöliittymä toimii suomeksi oikein hyvin, ja muita käyttöliittymän kieliä on yhteensä 12 kappaletta.

Pelejä on riittävästi nettikasinon pelaajille. Samalla vedonlyöjille on kohteita suhteellisen paljon tarjolla. Esimerkiksi jalkapallossa on yli 1000 vetokohdetta, tenniksessä 150, jääkiekossa 100 sekä e-urheilussa jopa 70. Eli kohteiden määrä on hyvin riittoisa.

Bonuksia on niin vedonlyöjille kuin kasinon pelaajille. Nettikasino tarjoilee 100 % ensitalletusbonus aina 200 € asti ja vedonlyöjille tarjolla on 100% bonus 100€ asti. Kasinon pelaajille on myös VIP ohjelma tarjolla. Myös muita vaihtelevia bonuksia on tarjolla sivustolla.

Pay n Play kirjautuminen on sivustolle mahdollista. Pelata voi näin ollen ilman rekisteröitymistä ja henkilöllisyys varmistetaan talletuksen yhteydessä turvallista Trustlyä käyttäen. Tämä mahdollistaa niin nopean pelaamaan pääsyn kuin nopeat kotiutuksetkin. Valitettavasti sivustolla on Curacaon pelilisenssi, minkä vuoksi voitot eivät ole suomalaisille pelaajille verovapaita.

Librabet helppo ja miellyttävä sivusto, jolla vetokohteita on runsaasti

Plussat Miinukset
✅ Pay n Play sivusto ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ Suomenkielinen asiakaspalvelu
✅ Bonuksia myös vedonlyöjille
✅ VIP ohjelma

Tervetulobonus tarjous Librabet:

Librabet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

8. Zodiac Bet on sivusto, jolla on riittävästi kampanjoita rahapelien pelaajille

zodiacbet kertoimet pitkaveto

Sivusto on helppokäyttöinen, pelkistetty ja tyylikäs. Periaatteessa horoskooppi teemaa ei näy etusivun jälkeen. Sivusto ona samalla sekä loogisesti rakennettu ja helppokäyttöinen. Kuitenkin ensin tulee sivustolta logiikka löytää. Ylävalikossa ovat olennaiset asiat ja alavalikossa muut asiat.

Sivusto on suurelta osin suomenkielinen, mutta kaikkia osioita ei ainakaan kirjoitushetkellä ollut vielä käännetty suomeksi. Näihin kuuluivat muun muassa UKK -osio sekä säännöt ja ehdot. Mikä on iso miinus, sillä säännöt ja ehdot ovat pelaamisen kannalta erittäin oleellisia ymmärtää. Jos siis englanti ei taivu, on tuo hankaloittava piirre sivustossa. Kuitenkin tähän todennäköisesti muutos on tulossa.

Erilaisia bonuksia sekä kampanjoita sivusto tarjoilee mukavasti sekä nettikasinon pelaajille, kuin myös vedonlyöjille. Samalla myös kohteita ja hyviä kertoimia on tarjolla vedonlyöjille. Nettikasinon pelaajille puolestaan laadukkaita kasinopelejä tunnetuimmilta pelivalmistajilta. Pelattavaa siis riittää.

Sivustolla on Curacaon pelilisessi, joka ei siis takaa verovapaita voittoja, mutta turvallisuutta pelaajille. Näin on varmaa, että sivusto on laillinen ja sitä peliviranomainen valvoo. Verojen maksu tulee sopia verottajan kanssa, sillä voitot ovat tuloveron alaisia.

Zodiac Bet on sivusto, jolla on riittävästi kampanjoita rahapelien pelaajille

Plussat Miinukset
✅ Osittain suomennettu sivusto ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ Bonuksia vedonlyöjille ja nettikasinolla ❌ Ei täysin suomennettu sivusto
✅ E-urheilu kohteena
✅ Helppo käyttää

Tervetulobonus tarjous Zodiacbet:

Zodiac Bet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

9. Conquestador yksinkertainen sivusto, jolla mobiilipelaaminen on helppoa

conquestador kertoimet pitkaveto

Yksinkertainen, jopa tyylikäs sivusto, joka on samalla myös hieman vanhanaikainen. Rakenne sivustolla on hyvin pelkistetty, mikä tekee siitä selkeän ja helpon mutta tylsän käyttää. Ylälaidasta on mahdollisuus päästä oman pelitilin hallintaan, mikä on pelaajille oleellista.

Sivustolla on erittäin hyvä mobiiliversio, joka toimii ongelmitta. Oli sitten kyseessä työpöytäversio tai mobiiliversio, niin pelit rullaavat erittäin hyvin sivustolla. Pelivalikoima on nettikasinolla oikein riittävä ja vedonlyönnissäkin kohteita on tarjolla mukavasti.

Myös bonuksia on suhteellisen hyvin sivustolla. Pelaajien kannalta oleellista onkin se, että pelejä on monipuolisesti ja riittävästi samoin kuin vedonlyönnin kohteita. Kaikin puolin valikoimat ovat hyviä, mikä houkuttelee sivustolle.

Sivusto ei ole täysin suomennettu, ainakaan kirjoitushetkellä. Kuitenkin oletettavaa on, että suomennokset lisääntyvät vielä. Maltan MGA:n pelilisenssi mahdollistaa suomalaisille pelaajille turvallisen pelikokemuksen sekä verovapaat voitot.

Conquestador yksinkertainen sivusto, jolla mobiilipelaaminen on helppoa

Plussat Miinukset
✅ Maltan MGA pelilisenssi ❌ Ei suomenkielistä asiakaspalvelua
✅ Verovapaat voitot
✅ Hyvä mobiiliversio

Tervetulobonus tarjous Conquestador:

Conquestador tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

10. Powbet tarjoaa hyviä kohteita, kertoimia sekä kampanjoita

powbet kertoimet pitkaveto

Erityisesti vedonlyöjien mieleen oleva sivusto, jolla pelaaminen on varmasti kokonaisuutena hyvin virkistävä. Sekä nettikasinon pelaajille, että vedonlyöjille on tarjolla monipuolisesti bonuksia, sekä kattavat valikoimat kohteita ja pelejä. Kertoimet ovat myös kilpailukykyiset sivustolla, mikä on suuri plussa.

Bonuksien puolesta sivusto on erittäin hyvä, sillä bonuksia on paljon. Toisaalta bonuksia voi kritisoida siitä, että ajoittain niiden kierrätysvaatimukset ovat liian suuria vedonlyönnin puolella. Kasinon puolella vaatimukset ovat ihan hyvät. Kampanjoita on paljon, joten jos bonuksista pitää, niin sivusto on juuri oikea.

Powbetillä on Pay n Play mahdollisuus, joka tulee Zimpleriltä. Näin ollen muita maksutapoja kuin Zimpler, ei sivustolla ole. Tämä voi harmittaa niitä pelaajia, jotka kaipaavat mahdollisuutta pelata muilla maksutavoilla tai esimerkiksi kryptovaluutoilla. Pay n play teknologia mahdollistaa kuitenkin nopean pelaamaan pääsyn sekä nopeat kotiutukset.

Sivusto on luotettava ja turvallinen ja se toimii Curacaon pelilisenssillä. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että voitot eivät ole suomalaisille pelaajille verovapaita. Näin ollen ne kuuluvat tuloveron piiriin. Mutta sivuston hyvä puoli on suomenkielisyys sekä suomenkielinen asiakaspalvelu, joka auttaa pelaajia aina kun tarvitsee.

Powbet tarjoaa hyviä kohteita, kertoimia sekä kampanjoita

Plussat Miinukset
✅ Pay n Play sivusto Zimplerillä ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ Hyvin bonuksia ❌ Ei verovapaita voittoja
✅ Paljon kasinopelejä
✅ Riittävästi vedonlyönnin kohteita

Tervetulobonus tarjous Powbet:

Powbet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 2000€ asti

11. Betrebels on näyttävä ja helppokäyttöinen sivusto

betrebels kertoimet pitkaveto

Betrebels on erittäin näyttävä ja tyylikäs sivusto, joka yhdistää erittäin näyttävästi sekä vedonlyönnin, live vedonlyönnin, nettikasinon sekä live kasinon. Maltan pelilisenssillä toimiva sivusto on ehdottomasti suomalaisten pelaajien mieleen, sillä voitot ovat näin ollen verovapaita.

Pelivalikoima on kattava ja laadukas nettikasinon puolella, sillä pelejä löytyy jopa 20 kokeneelta pelivalmistajalta. Pelivalikoima sisältää myös hyvän kokoisen pelimäärän yli 1 000 pelillään. Omien suosikkipelien etsintää helpottavat kategoriat. Vedonlyönnin puolella taas kohteita on hyvin ja kertoimiin on perehdytty kunnolla. Vedonlyönti on helppoa ja selkeää.

Sivusto on näyttävä ja tyylikäs, mutta jättää samalla hieman kylmä. Kuitenkin sivusto latautuu nopeasti ja toimii erittäin hyvin mobiililaitteilla. Onkin yksi sivuston ehdottomia vahvuuksia, että mobiiliversio on laadukas. Asiakaspalvelu puolestaan harmittaa, sillä sitä ei ole saatavilla suomeksi. Suomennokset ovat jääneet kesken myös joistain mainoksista sivustolla.

Betrebels on selkeästi keskittynyt vedonlyöntiin eniten, mutta se on kuitenkin hyvin toimiva myös nettikasinon puolesta. Kampanjoita on suunnattu sekä nettikasinolle, että vedonlyöjille. Tarjolla on monipuolisesti bonuksia, kuten erilaisia talletusbonuksia.

Betrebels on näyttävä ja helppokäyttöinen sivusto

Plussat Miinukset
✅ Maltan MGA pelilisenssi ❌ Ei suomenkielistä asiakaspalvelua
✅ Paljon bonuksia myös vedonlyöjille ❌ Sivusto ei täysin suomeksi
✅ Siisti ulkoasu, näyttävä

Tervetulobonus tarjous Betrebels:

Betrebels tarjoaa nettikasinolle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 200€ asti

12. Wazamba on virkistävän erilainen sivusto rahapelien pelaajille

Sivusto on soveltuva niin nettikasinon pelaajille kuin myös vedonlyöjille. Pay n Play teknologialla toimiva sivusto on suomalaisten mieleen nopeuden ja tehokkuuden vuoksi. Asiakaspalvelijoihin saa yhteyden niin chatin kuin sähköpostin välityksellä. Valitettavasti suomenkielinen asiakaspalvelu on saatavilla vain rajoitettuna aikana, englanniksi taas palvelua saa 24/7.

Vedonlyönti on sivustolla helppoa ja mukavaa. Kohteissa on monia tunnettuja lajeja aina perinteisistä jalkapallosta ja jääkiekosta tennikseen, ja jopa alppihiihdosta krikettiin sekä e-urheiluun. Nettikasinolla puolestaan on kolikkopelejä, perinteisiä pöytäpelejä sekä live kasino, jolla pelaaminen sujuu helposti ja ongelmitta. Myös mobiilipelaaminen on helppoa.

Tervetuliaisbonuksia on sekä nettikasinolle, että vedonlyöntiin. Muita bonuksia kannattaa aina tarkistaa ajankohtaisesti sivuston kampanjoista. Toisinaan kampanjat vaihtelevat. yleensä bonusten kierrätysvaatimukset ovat olleet sivustolla maltilliset.

Curacaon lisenssin alla toimiminen ei takaa verovapaita voittoja, mutta lupaa silti turvallisen pelaamisen. Sivustolla on niin paljon hyviä puolia, että Curacaon lisenssi ei osoittaudu suureksi miinukseksi sivuston kannalta.

Wazamba on virkistävän erilainen sivusto rahapelien pelaajille

Plussat Miinukset
✅ Pay n Play sivusto ❌ Curacaon pelilisenssi
✅ Myös suomenkielinen asiakaspalvelu
✅ Bonuksia myös vedonlyöjille

Tervetulobonus tarjous Wazamba:

Wazamba tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

13. Tonybet keskittyy pääasiassa vedonlyöntiin

tonybet kertoimet pitkaveto

Sivusto on keskittynyt enemmänkin sen sisällön monipuolisuuteen ja laadullisuuteen kuin näyttävyyteen. Sivuston asettelu on normaalista poikkeavaa, minkä vuoksi alustan helppokäyttöisyys ei heti ollut itsestään selvää. Kuitenkin lopulta sivusto paljastui erittäin hyväksi ja toimivaksi.

Tarjolla oleva pelivalikoima on laaja jopa vaativammallekin vedonlyöjälle, sillä monipuolisuutta on kohteissa paljon perinteisistä lajeista e-urheiluun ja erikoisuuksiin. Tämä sivusto tarjoilee erittäin kilpailukykyiset kertoimet kohteilleen ja näin jo houkuttelee varmasti hyvin vedonlyöjiä puoleensa. Onkin hyvin todennäköistä, että omat kohteet sekä parhaat kertoimet voi sivustolta löytää.

Myös nettikasinon puolella pelaamista on riittävästi vaikka sivusto on enemmän vedonlyöntiin keskittynyt. Tarjolla on niin kolikkopelejä, pöytäpelejä kuin live kasino. Pelattavaa riittää näin ollen. Bonuksiakin on tarjolla niin vedonlyöjille kuin kasinon pelaajille.

Viron peliviranomaisten tarjoaman EMTA -pelilisenssin ansiosta tämä on turvallinen ja verovapaa kasino. Asiakaspalvelu on avoinna 24/7, ja se toimii vain englanniksi, joten kielitaito olisi tarpeen. Mutta kaikin puolin kattava sivusto, jolla pelaaminen on houkuttelevaa.

Tonybet keskittyy pääasiassa vedonlyöntiin

Plussat Miinukset
✅ Viron pelilisenssi ❌ Ei suomenkielistä asiakaspalvelua
✅ Bonuksia sekä vedonlyöjille että nettikasinolla
✅ Paljon kohteita vedonlyöjille

Tervetulobonus tarjous Tonybet:

TonyBet tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

14. Bethard hurmaa selkeydellään ja monipuolisuudellaan

bethard kertoimet pitkaveto

Sivusto on selkeä ja luonteva, myös nopea käyttää, mikä on suomalaisten pelaajien mieleen. Parhaimmat ja suosituimmat vedonlyönnin kohteet ovat hyvin tarjolla etusivulla ja nettikasinokin on hyvin toteutettu. Sivustolla on hyvä ja toimiva alusta kaikkinensa, mikä tekee pelaamisesta erittäin mukavaa.

Kohteita on mukavasti pelaajille, eikä vedonlyöjän ei tarvitse tyytyä perinteiseen jalkapalloon ja jääkiekkoon, sillä vetoja voi asettaa myös erikoisempiin kohteisiin kuten e-urheiluun. Tarjolla on myös niin virtuaaliurheilu kuin fantasiaurheiluakin. Myös kasinon pelivalikoima on kattava. Pelivalikoimasta kasinon puolella vastaavat tunnetut nimet kuten NetEnt, iSoftBet, Microgaming sekä Yggdrasil.

Bonuksia on tarjolla sekä vedonlyönnin puolelle, että nettikasinon pelaajille. Bonuksista löytyvät muun muassa talletusbonus, sekä erilaisia kampanjoita. Bonuksiin onkin hyvä tutustua aina ajankohtaisesti.

Erittäin arvostettu ja suosittu Maltan MGA:n lisenssin ansiosta sivustolta saavat suomalaiset pelaajat verovapaat voitot ja varmasti turvallisen paikan pelata. Neteller, Skrill, Trustly, PaySafeCard sekä tietenkin Mastercard ja Visa löytyvät maksutavoista, eli maksutavat ovat suomalaisten mieleen.

Bethard hurmaa selkeydellään ja monipuolisuudellaan

Plussat Miinukset
✅ MGA:n pelilisenssi ❌ Ei ilmaiskierroksia
✅ Kattavasti kohteita
✅ Fantasiaurheilu

Tervetulobonus tarjous Bethard:

Bethard tarjoaa vedonlyöntipuolelle talletusbonuksena 100% bonuksen

jopa 100€ asti

Kuinka arvostelemme parhaat vedonlyöntisivustot

Nykypäivänä markkinoilla hyvin paljon erilaisia vedonlyöntisivustoja. Suurin osa niistä sopii suomalaisille, osa sopii ruotsalaisille ja toiset on suunniteltu ammattimaisille pelaajille katsomatta kansalaisuutta. Valinta on erittäin hankalaa, sillä kaikkinensa nykyajan sivustot kaikki ovat pääsääntöisesti hyviä ja luotettavia, tämä siksi että lähes kaikilla sivustoilla on luotettava pelilisenssi, tämän lisäksi suomenkielinen käyttöliittymä sekä asiakaspalvelu. Sivustot päätyvät siis kilpailemaan bonustarjonnallaan sekä vedonlyönnin kertoimilla.

On hyvä kiinnittää huomio laajaan ja monipuoliseen valikoimaan niin eri kohteissa kuin kohteiden lajeissa. Hyvät kertoimet kertovat sivuston ammattitaidosta ja laadusta. Huomaamme myös heti, että onko yhtiö panostanut itse sivuston visuaalisuuteen, tämä varmaan on ensimmäisistä muttei tärkeimmistä asioista johon huomiomme kiinnittyy vedonlyönti paikkaa valitessa.

Jotta suosittelemme sivustoa, tulee sen täyttää meidän vaatimuksemme. Eli sivustolla tulee olla pelilisenssi, laadukas pelivalikoima, runsaasti kohteita sekä hyvät kertoimet. Sivuston tulee olla myös pääpiirteittäin suomalaiseen makuun sopiva.

Vedonlyönti Oikeasta Rahasta Pitkävedossa

Millaisia ovat erilaiset pitkäveto pelitavat? Tapoja pelata on useita, joten päädyin kertomaan tässä siitä, millaisia erilaiset pitkäveto pelitavat ovat, sekä mitkä ovat yleisimmät lajit pitkävedossa. Pitkäveto veikkaus on haastavaa, joten on hyvä perehtyä siihen erilaisista näkökulmista.

Pitkäveto 1 X 2

Yleisin pitkäveto pelitapa on 1 x 2. Tässä veikataan ottelun varsinaisen peliajan lopputulosta, joita ovat siis kotivoitto, tasapeli ja vierasvoitto. Tämä on se yleisin tapa pelata pitkävetoa, kuin muissakin vedonlyönnin tavoissa.

Pitkäveto 12

Veikkaat koko ottelun lopputulosta – koti- tai vierasvoitto, tämä on myös niin sanottu moneyline- veto. Pitkävedossa tämä on suosituin muoto usean lajin kohdalla. Pitkäveto kohteet ovat usein juuri tähän sopivia.

Tasoitusvedot

Veikkauksen pelisivusto suomessa käyttää 1×2-tasoituskohteiden peleissä +1-tasoitusta, toisin sanoen tämä tarkoittaa että joukkue mille on annettu +1, aloittaa ottelun / pelin siis yhden maalin johdolla. Tällaista tasoitusvetoa kuitenkin nähdään harvoin ulkomaisilla vedonlyöntisivustoilla

on myös +0,5- ja +1,5-tasoituksia, ja näitä kutsutaan aasialaisiksi tasoitusvedoiksi. Kyseinen tasoitusmuoto poistaa tasapelin mahdollisuuden pelistä.

Yli tai alle

Nyt veikataan ottelun/ pelin kokonaismaalimäärää esimerkiksi, yli tai alle 2,5 maalia ottelun varsinaisella peliajalla. Ulkomaalaiset vedonlyönti sivustot antavat mahdollisuuden pelata yli/alle kohteita myös tasaluvuilla. Esimerkki tästä; yli 3 maalin kohteessa kolmen maalin lopputulos palauttaa tekemäsi panoksen takaisin ja näin ollen pienentää huomattavasti riskiäsi.

Koti- tai vierasjoukkue yli tai alle

Yksinkertaisesti veikataan koti tai vierasjoukkueen maalimäärää varsinaisen peliajan puitteissa.

Ensimmäisen maalin tekijä

Kumpi joukkue siis tekee ottelussa ensimmäisen maalin. Ulkomaisten peliyhtiöiden sivustoilla voit myös veikata kuka pelaaja tekee ensimmäisen maalin.

Kaksi vaihtoehtoa

Pitkäveto pelitavat ovat erilaisia ja tämä tarkoittaa että teet vedon siitä loppuuko ottelun varsinainen peliaika kotivoittoon tai tasapeliin (1X), koti- tai vierasvoittoon (12) vai kenties tasapeliin ja vierasvoittoon (X2).

Voittajaveto

Veikkaat kuka tai kumpi pelaajista suorituksellaan sijoittuu muita paremmin.

Puoliaika- ja erävedot

Lähes jokaista peliä voidaan veikata myös puoliaikakohteena.

Pitkäveto järjestelmä

Pitkäveto järjestelmiä on neljä erilaista: Tupla-, Trio-, Kvartetti- ja Kvintettijärjestelmä. Tutustumalla on mahdollista löytää oma suosikki pitkäveto järjestelmä.

Pitkäveto muuttuvat kertoimet vai kiinteät kertoimet

Kiinteät tulosveto kertoimet jääkiekko kohteille tai muille kohteille ovat niitä, jotka pysyvät samana koko ajan siitä hetkestä kun veto asetetaan. Muuttuvat kertoimet puolestaan kertovat vain vedonlyönti hetken kertoimen, eivät lopullista kerrointa. Tulosveto kertoimet Veikkaus pitää kiinteinä, kun taas monet ulkomaalaiset muuttuvina.

Jääkiekko sekä pitkäveto vinkit NHL peleihin

Jääkiekossa otteluiden määrät runkosarjoissa ovat nyky päivänä todella suuria. Esimerkiksi pelkästään jo KHL:ssä joukkueet pelaavat 56 runkosarjaottelua joukkuetta kohden, kotimaan Liigan runkosarjassa pelataan huimat 60 ottelua sekä erittäin suositussa NHL:ssä ottelumäärä oli esimerkiksi kaudella 2018–2019 pelattua 82 ottelua.

Kun lisäksi näiden runkosarjaotteluiden määrien päälle lyödään vielä Playoffit, niin kyllä näiden sarjojen laajempi seuraaminen samanaikaisesti rupeaa käymään hankalaksi, varsinkin jos pitää vielä töissäkin käydä. On hyvä huomioida, että vielä pienemmissä sarjoissa, esimerkiksi Mestiksessä, on tarjolla mahdollisesti vielä suuremmat voittomahdollisuudet. Vihjeitä onkin hyvä seurata koko kauden ajan, näin pääset helpommalla.

Pitkävetovihjeet toimivat hyvänä tukena kaikkiin edellä mainittuihin kiekkosarjoihin kuin myös SHL:ään, DEL-liigaan, MM-kisoihin. Päivän selvänä totuutena niitä ei kuitenkaan tulisi pitää, sillä sokeana peesaaminen vihjeissä harvoin pitää kenenkään pelikassaan plussan puolella.

Vetovihjeiden tutkimisessa on tärkeää huomioida, onko vihjeiden laatija kiinnittänyt huomiota riittävästi otteluiden aikana kohtaavien joukkueiden mahdollisiin heikkouksiin sekä vahvuuksiin. Nämä ei nimittäin tule ilmi sarjataulukosta tai pelkkien tilastojen katsomisella. Muista siis: Mitä pienempi vedonlyönti markkina on, joita esimerkiksi Liiga ja Mestis ovat, kun verrataan NHL:ään ja KHL:ään, sitä järkevämpää on käydä läpi eri pitkävetovihjeitä samasta ottelusta. Pitkäveto NHL peleistä on yksi suosituimpia tapoja lyödä vetoa. Usein on tarjolla myös pitkävetovihjeet NHL peleistä veikkaaville.

Jalkapallo, pitkäveto jalkapallo faneille

Jalkapallo on ehdottomasti kaikkien lajien kuningas. Kaikki vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat laajan tarjonnan erilaisia jalkapallokohteita, joten jalkapallon pitkävetovihjeet ovat erittäin suosittuja ja haluttuja.

Tärkeimpien listaan kuuluu joukkueen mahdollisesti loukkaantuneet pelaajat, koska niillä on suora vaikutus joukkueen kokoonpanoon ja vireystilaan. Varsinkin jos kyseessä on joukkueen tähtipelaaja, joka vaikuttaa joukkueen peliin ja negatiivisesti maaliodottamaan Tietenkään ”sota ei yhtä miestä kaipaa”, mutta tämä on tärkeä huomioida.

Sääolosuhteet on myös hyvä huomioida, esimerkiksi Euroopassa kausi kestää pitkät yhdeksän kuukautta, ja olosuhteet vaihtelevat Euroopan maaperällä myös ympäri vuoden. Sääolosuhteiden vaikuttaessa kohteiden valitsemiseen ja sitä kautta mahdollisiin perusteluihin, tekee sitä myös kotijoukkueen stadionin kenttä, mikä saattaa jossain Euroopan sarjoissa olla pienempi.

Euroopassa joukkueet pelaavat niin kotimaan sarjaa ja parhaimmassa tapauksessa Mestarien liigaa, Eurooppa-Liigaa sekä muita Cup -turnauksia, jotka suoraan vaikuttavat joukkueen rasitustilaan. Joukkueiden otteluohjelma, pelirasitus sekä myös matkakilometrien määrä on hyvä huomioida kohteita valittaessa. Pitkäveto veikkaus jalkapallosta on hyvin suosittua, joten kohteisiin on hyvä tutustua aina kunnolla.

E-urheilu, monille uusi kohde

Myös kilpapeleistä järjestetään turnauksia, joissa pelataan ihan ammattilais otteluita. Monissa peleissä on myös online liigoja, ne eivät kuitenkaan ole lähellekään yhtä arvostettuja, kuin LAN-turnaukset ovat.

Turnaukset järjestetään mahdollisimman isoissa tiloissa, kuten vaikka jäähalleissa ja monitoimiareenoilla. Turnauksiin myydään lippuja katsojille aivan samoin kuin vaikka normaaliin jääkiekko-otteluun. E- Sportsin katsojaluvut ovat jo niin suuria, että suurimpia turnauksia seuraa suorana erilaisista suoratoistopalveluista jopa miljoonia ihmisiä.

Kilpapelit muuttuvat usein ja niihin keksitään uusia sisältöjä, jotka muuttavat koko pelin pelattavuutta. Tämä tekee omalta osaltaan huipulla pysymisestä erittäin haastavaa sekä vaikeaa. Ammattilaispelaajat ovatkin jo täysipäiväisiä urheilijoita, jotka treenaavat myös fyysisiä ominaisuuksiaan miltei samaan tapaan, kuin muutkin urheilijat. Fyysinen ja henkinen kunto ovat ne tärkeimmät ominaisuudet kilpapelaamisessa.

Tunnetuimmat esports genret ovat; Real-time strategy (RTS), First-person shooter (FPS), Battle Royale (BR) ja Multiplayer online battle arena (MOBA). Tunnetuimmat pelit puolestaan ovat; Counter Strike; Global Offensive, Dota 2, League of Legends, Starcraft 2 ja Fortnite.

Nykyisin esports kohteille löytyy esimerkiksi outright -vedot, moneyline- vedot, mutta suosituin kuitenkin on 1×2 vedot

Koripallo, yksi suosituimmista kohteista

Koripallo on myös yksi maailman suosituimmista urheilulajeista vedonlyönnillisesti, josta lyödään myös paljon pitkävetoa. Pitkäveto kohteet vaativat usein tutustumista, joten pitkäveto kertoimet -vertailu kannattaa myös koripallossa.

Koripallon suosituimpiin tapahtumiin kuuluu, koripallon MM-kisat sekä kesäolympialaiset. Suosituimpiin sarjoihin puolestaan suomalaisen puolesta kuuluu tietenkin NBA ja ULEB Euroliiga. Myös tietenkin kotimaan oma korkeatasoinen sarja Korisliiga, kuuluu seuratuimpiin sarjoihin.

Koripallossa ennen vedon asettamista kannattaa huomioida kaikki mahdolliset tekijä. Tämän lajin kriittisimmäksi tekijäksi nousee pelaajien mahdolliset poissaolot, jotka vaikuttavat kokoonpanoon ja pelimotiiviin / suoriutumiseen. Tietenkin on hyvä tutkia myös sarjataulukoita, tilastoja joukkueesta ja pelaajista eikä huomiotta voida jättää myöskään kuntopuntaria. Vihjeitä siis kannattaa tutkia laajasti ja eri vihjeiden antajilta, mutta pitää tietenkin varautua ottelun aikana muuttuviin tekijöihin, sillä vaikka laji on hidastempoinen jollain määritelmällä, onnettomuuksia sattuu paljon.

Vedonlyönnillisesti lajissa on paljon mahdollisuuksia, ja erilaiset vetotyypit kaikki käytettyjä. Esimerkiksi

tasoitus- ja pistemäärävedot, ja lisäksi erilaisia erikoisvetoja, kuten pelaajien pistemääriä, match parlay-vetoja ja kolmen pisteen heittojen määriä.

Suosituin vedonlyöntimuoto on kuitenkin 12, eli veikataan pääasiassa varsinaisen peliajan voittaja.

Amerikkalainen jalkapallo suosiossa

Amerikkalaisen jalkapallon huippusarjana toimii NFL, joka on ylivoimaisesti lajin tasokkain sarja

Super Bowl on taas NFL:n finaaliottelu, johon runkosarjan jälkeen käydyt pudotuspelit vievät kaksi parasta joukkuetta. Finaalin voittaja on NFL:n mestari ja samalla joukkue nimetään oikeutetusti maailmanmestariksi.

Suomessa kansallinen mestari ratkotaan Vaahtermaljassa, jossa pelaavat Vaahteraliigan finalistit. Viimeisen vuosikymmenen ajan finaaliotteluita on hallinnut Helsinki Roosters.

Tärkeä osa urheiluveikkaamista ja ennen pitkävedon tekemistä on ymmärtää kokoonpanomuutosten ja loukkaantumisten vaikutus joukkueen suoritustasoon, sekä siihen että millaista peliä joukkueelta voidaan odottaa suhteessa normaalitilanteeseen. Jenkkifutiksessa pelipaikkoja on runsaasti sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Esimerkiksi pelinrakentajan menetys tai parhaan takapuolustajan loukkaantuminen voivat vaikuttaa huomattavasti joukkueen suoritustasoon tietyillä pelin osa-alueilla.

Lajissa on hyvin paljo erilaisia ehdotelmavetoja (proposition bet) jotka luodaan yksinomaan kyseiseen otteluun. Ne voivat sisältää esimerkiksi; yksittäisten pelaajien heittöjaardimääriä, yksittäisiä juoksumääriä, kiinniottoja sekä taklauksia. Riippuen vedonlyöntisivustosta, ja osallistutko Live- vetoon vai perinteiseen vedonlyöntiin, näiden tarjonta vaihtelee paljon.

12 eli moneyline vedot ovat lajin parissa se suosituin, mutta heti seuraavina tulevat 1×2 sekä voittajaveto.

Kuka voi harrastaa pitkävetoa Suomessa?

Urheiluvedonlyönti sopii erittäin hyvin satunnaisia pelejä/ kisoja katsovalle kuin myös lajin historian läpikotaisin tuntevallekin. Lajien ja kohteiden kirjo on lähes loputon, mikä antaa kiinnostavaa ajanvietettä aivan jokaiseen makuun. Urheiluvedonlyönti voi parhaimmillaan olla harrastuksena hyvin tuottoisa, mutta ennen kaikkea se on viihdyttävä harrastus, joka tuo mukanaan oman jännitys momentin urheilun seuraajille. Voit Suomessa löydä vetoa, mutta sinun tulee olla täysi- ikäinen eli 18 vuotias. Muutoin estettä tälle ei ole paitsi:

Urheilujärjestöt ovat rajoittaneet pelaajiensa vedonlyöntiä. Tämä siksi että kilpailujen manipulointi on vaikeampaa kaikin tavoin, ja saadaan reilut lähtökohdat aina kaikille. Nämä säännöt siis koskevat urheilutoimijoita, jotka voivat vaikuttaa teoillaan itse tapahtumaan sekä ottelun lopputulokseen. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi; varsinaiset pelaajat, valmentajat, joukkueiden / kilpailijoiden huoltajat, seurojen johto, lääkintähenkilöstö, sekä kaikki muut henkilöt, jotka ovat kiinteästi tekemisissä joukkueen kanssa kuten erotuomarit. Sääntö on hyvin selkeä eikä sitä voi väärin tulkita; ”urheilutoimitsija ei voi lyödä vetoa itse tai edes edustajansa kautta oman sarjatason tai yhteistyö seuransa sarjatason kilpailutapahtumasta” Tämä ei ole siis lakipykälä missään nimessä, mutta urheiluseurojen yhdessä päättämä sääntö. Sääntörikkomuksesta seuraa aina rangaistus.

Pitkäveto-vedonlyönnin hyvät ja huonot puolet

Myös pitkävedossa on sekä hyviä, että huonoja puolia, jotka vaihtelevat sen mukaan, että pelataanko perinteistä vai live vedonlyöntiä. Alla olevasta listasta pääset tutustumaan sekä hyviin, että huonoihin puoliin ja voit listoja vertaamalla löytää itsellesi mieluisan tavan lyödä vetoa.

Perinteinen vedonlyönti

HYVÄT PUOLET HUONOT PUOLET
✅ Monia kohteita samaan aikaan ❌ säännöt
✅ sopii lähes kaikkiin lajeihin ❌ rajoitetut panokset
✅ Veto tapoja useita

Live-vedonlyönti

HYVÄT PUOLET HUONOT PUOLET
✅ nopea lopputulos ❌ vähemmän kohteita
✅ kaikki vetotavat käytettävissä ❌ nopeat veto päätökset
✅ nopeasti vaihtuvat kohteet ❌ kaikki sivustot eivät tarjoa
✅ Kertomiet

Pitkäveto eli Urheiluvedonlyönti

Pitkävetosäännöt koskettavat yleisimmin peliyhtiön voitonjakoa, voitonmaksua, kohteita, kertoimia, panostusta sekä pitkävedon yleisiä pelaamisen sääntöjä. Tärkeimmät kohdat näistä kuitenkin ovat voitonjakoa, voitonmaksua ja panosten palauttamista koskevat säännöt.

Pitkävetosäännöt vaihtelevat peliyhtiöittäin ja niihin kannattaa tutustua tarkemmin kunkin peliyhtiön omilta sivuilta.

Esimerkkejä sääntö eroista:

– Kotimaisen Veikkauksen pitkävedossa suurin sallittu pelien määrä yhdellä kupongilla 10. Ulkomaisilla sivustoilla yleensä on suuremmat rajoitukset tai ei lainkaan rajoituksia

– Veikkauksen pitkäveto maksimikerroin on 3000. Ulkomaisilla yhtiöillä ei tässäkään ole rajoituksia.

– Veikkauksen panos kuponkia kohden on 1–100€. Ulkomaisilla yhtiöillä taas mennään senteistä useisiin satoihin, joten ei rajoituksia.

Bonukset Pitkävedon vedonlyöjille

Pitkävetoon, niin kuin myös muihin vedonlyönnin lajeihin tarjotaan yleisesti kahdenlaisia bonuksia: talletusbonuksia sekä ilmaisvetoja. Nämä ovat hyvin tuttuja kaikille, jotka ovat vetoja tehneet jo enemmänkin ja tutustuneet ulkomaalaisten peliyhtiöiden sivujen tarjontaan.

Talletusbonuksesta on kyse, kun vedonlyöntisivusto antaa sinulle niin sanottua ylimääräistä pelirahaa oman talletuksesi lisäksi. Hyvin perinteinen tarjous esimerkiksi on; 100 % talletusbonus 200 € asti, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vedonlyöntiyhtiö tuplaa talletuksesi. Jos teet esimerkiksi 100 euron talletuksen, saat silloin vedonlyöntiyhtiöltä sadan euron verran ylimääräistä pelirahaa ja voit täten aloittaa vedonlyönnin 200 euron aloitussaldolla.

Ilmaisvedolla puolestaan saat lyödä vetoa täysin ilmaiseksi, vedonlyöntisivuston piikkiin ja tietenkin saat pitää normaalisti voittamasi voitot. Jos veikkauksesi menee ilmaisvedolla väärin, pelitililtäsi ei siis veloiteta mitään. Tämä sopii varsinkin aloittelijoille sillä ilmaisvedon kanssa sinulla ei ole mitään hävittävää.

Suomen ainoa rahapeliyhtiö Veikkaus ei saa tarjoilla pelaajilleen minkäännäköisiä bonuksia. Mutta kuten tiedämme, menemme niiden perässä ulkomaisille sivustoille. Sekä lisäksi ne tarjoilevat myös kilpailukykyiset kertoimet kuin Veikkauksella olevat pitkävetokertoimet.

Kertoimet

Pitkäveto vinkit ovat oleellinen osa pelaamista kertoimien seuraamisen ohella. Niin vedonlyöntisivustot kun heidän listoillaan olevat kertoimenlaskijat yrittävät määrittää ensin todennäköisyyksiä sekä pelaajille, joukkueille että sarjoille, jonka jälkeen saaduista todennäköisyyksistä voidaan määrittää varsinainen vedonlyöntikerroin.

Tietenkin tämä toimii myös päinvastoin ja voit myös itse määritellä todennäköisyyden, vedonlyöntisivustolla näkyvillä olevista kertoimista.

Mitä pienempi tietyn kohteen kerroin on, sitä suurempi todennäköisyys kohteen voitolle on. Otetaan esimerkki; Jalkapallo-ottelussa toinen joukkue on selkeästi häviämässä, joten saat sitä joukkueen voittoa veikkaamalla panoksellesi huomattavasti suuremman kertoimen kuin voitolla olevaa joukkuetta veikatessa. Tämä siksi että tappiolla olevan joukkueen voitto on tietenkin huomattavasti epätodennäköisempää. Tämä suoranaisesti tarkoittaa, että kertoimet ovat vedon hintoja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kerroin määrää sen, miten moninkertaisesti panostuksesi maksetaan takaisin, jos ja kun veikkauksesi osuu oikeaan. Tämä on hieman sama kuin kasinopeleissä, eli saat sitä suuremman voiton, mitä suurempi riski vedossa on.

Kertoimista tietenkin saavat päättävät itse vedonlyöntitoimistot. Kuten jo aiemmin asiaa sivuttiin niin ennen kunkin pelin, ottelun, tapahtuman tai kilpailun alkamista sivustojen omat asiantuntijat tekevät tarkat todennäköisyysarviot. Näiden perusteella päästään luomaan kertoimet. Löytääksesi parhaimmat mahdolliset kertoimet kohteillesi, varaudu käyttämään hieman aikaa ja tutki mahdollisimman monen vedonlyöntisivustojen tarjoamia kertoimia. Sillä kilpailuttamalla varmasti löydät ne kannattavimmat.

Vedonlyöntitoimisto, toisin sanoen sivusto, jolla pelaat sitoutuu maksamaan vedonlyöjälle hänen vetoon panostamansa rahamäärän, toisin sanoen panoksen tietyllä annetulla kertoimella kerrottuna, jos veto osuu oikeaan. Kun taas vedon mennessä vikaan, jäävä asiakkaan panostamat rahat vedonlyöntitoimistolle.

Jos ja kun vedonlyöntitoimisto ilmoittaa kertoimet ennen varsinaista ottelun tai tapahtuman alkua, kutsutaan kertoimia silloin kiinteiksi. Usein nämä kiinteät kertoimet määräytyvät kaikkien asiakkaiden yhteenlaskettujen panostusten perusteella. Ne siis muuttuvat sitä mukaan, kun uusia vetoja laitetaan sisään.

Todennäköisyydet vaikuttavat kertoimiin suuresti, oikeastaan niistä kertoimet pääasiallisesti määräytyvät. (artikkelissa on erikseen osa todennäköisyyksistä).

Mutta kertoimia laskettaessa todennäköisyydet näyttelevät isoa osaa, laski todennäköisyydet ja niiden kautta saatavat kertoimet sitten alan ammattilainen tai harrastelija.

Kuten tiedämme, vedonlyöntikertoimet esitetään eri tavoin Suomessa ja muualla Euroopassa, että Iso-Britanniassa sekä Amerikassa. Suomessa ja Euroopassa kertoimia käsitellään desimaaleina, Iso-Britanniassa on käytössä murtoluvut. USA:ssa kertoimet puolestaan esitetään hieman vielä eri tavoin, siellä kertoimet taas kertovat kuinka paljon on panostettava tiettyä voitto-osuutta kohden. Desimaalikertoimet ovat helpompi ymmärtää sillä niistä nähdään pelkästään numeroita katsomalla niin suosikit kuin altavastaajat kin.

Desimaalikertoimet puolestaan edustavat voittosummaa jokaisesta panostetusta eurosta. Desimaalikertoimien numero tarkoittaa voiton sijaan kokonaisvoitonmaksua. Eli panoksesi sisältyy lähtökohtaisesti jo desimaalilukuun, tämä helpottaa osaltaan kokonaisvoitonmaksun laskemista. Panoksen (mahdollinen) kokonaisvoitto saadaan laskemalla seuraavalla kaava: kokonaisvoitonmaksu = panos x pariton desimaaliluku.

Esimerkiksi: Manchester City vs Chelsea jalkapallo- ottelu. Kertoimet Manchesterille 1,3 ja Chelsealle 4,00

Yläpuolella annetut numerot edustavat siis summaa, jonka voit mahdollisesti voittaa jokaista panostettua euroa kohden, jos esimerkiksi lyöt vetoa 100 eurolla Chelsean voitolle, tällöin voit voittaa 400 € (100 euroa x 4,00). Tämä summa sisältää alkuperäisen 100 euron panoksen, joten nettovoittosi olisi siis 300 €.

 

Simulaatiossa: tulosveto vai moniveto

Simulointi tarkoittaa jonkin todellisen tilanteen jäljittämistä, joihin käytetään erilaisia malleja ja strategioita, näiden avulla ja etsitään parhaita mahdollisia vaihtoehtoja. Pelitilanteiden simulaatiot ovat halpa ja turvallinen keino varmistaa, että tehdään oikeita valintoja. Samoin käytettävän pelikassan muutoksia voidaan simuloida ja siten pohtia, mikä pelitapa on itselle sopivin.

Esimerkiksi jos vertaillaan singlevetoja, jotka ovat yhden kohteen vetoja ja rekkoja, jotka taas ovat useiden kohteiden vetoja, harrastusmielessä vedonlyöjien suosikki on ehdottomasti rekka. Miksi? yksinkertaisesti siitä syystä, että kun pelataan pienillä panoksilla, silloin ajatellaan yksittäisten kohteiden tarjoavan pienempiä voittoja. Ja tietenkin juuri näin vedonlyöntitoimistot haluavatkin pelaajien ajattelevan. Joskus jopa niin paljon, että ne saattavat tarjoilla rekoille paljon parempia kertoimia.

Mitä jos käännetään tämä asia aivan toisinpäin. Silloin singlekohteella voi mahdollisesti voittaa jonkin verran, ja vastaavasti monikkokupongilla hävitä huomattavasti enemmän. Kumpi näistä sitten varsinaisesti houkuttelee enemmän?

Katsoin, miten mahdollisesti pelitilin saldo muuttui pelattaessa singleinä tai yhdistelminä. Kierroksia toistettiin noin kaksi sataa ja tämän perusteella saimme hyvin selkeän vastauksen, joka oli:

Single-peleissä vaihtelua oli hyvin vähäistä, kun taas monivetojen tuotto vaihteli erittäin selkeästi. Pidemmällä tähtäimellä yhdistelmät nousivat yleisesti ottaen sinkkujen yläpuolelle jääden enemmän plussan puolelle kyseisen seurantajakson aikana. On kuitenkin hyvä huomioida, että kun pelaa lyhyempiä ajanjaksoja, luottamus yhdistelmiin voi olla tiukoilla. Tämä siitä syystä, että simulaation mukaan voi joutua odottamaan voittoja kymmeniä ja sitten taas kymmeniä kierroksia samaan aikaan kun joku toinen jo ottaa pieniä voittoja singleistä.

Se mitä siis kävi ilmi hyvin selvästi simulaatiossa, oli että singlevedot tarjoavat yleisesti pienempiä voittoja samoin pieniä tappioitakin tasaiseen tahtiin. Mutta monivetojen ylä- ja alamäet taas voivat olla melko tuntuvia pelibudjetille. Tosin niin sanotut pitkän matkan rekkakuskit voivat nauttia paremmista tuotoista kuin taas singlet, mutta silti kylmiä hermoja ja kärsivällisyyttä vaatii.

 

Ota nämä huomioon todennäköisyysarvioissasi

Seuraavat asiat tulee aina huomioida vedonlyönnissä, sillä onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttavat monet asiat. Pitkäveto vinkit ovat tärkeä osa pelaamista ja niihin kannattaa panostaa aina kunnolla. Usein pitkävetovihjeet koostuvat seuraavista osa-alueista.

Terveystilanteet

Mieti, kuinka tietyn pelaajan loukkaantuminen vaikuttaa peliin. Loukkaantumiset voivat vaikuttaa pelin lopputulokseen, joukkueen kokoonpanoihin sekä varsinaiseen pelimotivaatioon. Ei ole siis yhtä yksittäistä tekijää, johon se vaikuttaa. Myös vasta sairastettu flunssa voi vaikuttaa pelaajaan vielä parannuttuakin, tai vastaavasti tiedostamaton alkava flunssa. Fyysinen suoritus on silloin selkeästi heikompaa.

Ottelun voimasuhteet

On sanomattakin selvää, ettei pelkkää sarjataulukkoa kannata katsoa, vaan sen sijaan kannattaa katsoa joukkueiden omaa tasoa. Usein kertoimienlaskijat voivat katsoa pelkästään sarjataulukoita, tämän on yksi syistä, jonka vuoksi todennäköisyyksissä voi olla isojakin virheitä. Tämä siksi, että sarjataulukkoon voi vaikuttaa huomattavasti myös esimerkiksi pelkästään tuomarivirheet.

Motivaatio

Tiedämme hyvin että edes ammattiurheilijat eivät jaksa panostaa jokaiseen otteluun samalla tavalla. Tulisi siis miettiä tarkkaan, mitä kyseinen ottelu merkkaa joukkueelle tai kilpailijalle. Jos tiedossa on esimerkiksi arvollisesti merkittävämpi ottelu edeltävässä pelissä joukkue/ pelaaja voivat ”säästellä” ja suoriutuminen voi jäädä siis huonommaksi kuin yleensä. Tämä voi myös vaikuttaa suoraan lopputulokseenkin.

Kotiyleisö

Lähes aina joukkue saa kotiyleisöstä lisää tahdon voimaa, samalla se kuitenkin voi myös vaikeuttaa tuomaripeliä. Tietenkin kotiyleisö voi joskus jopa kääntyä omaa joukkuetta vastaan, ja se näkyy katsomossa. Joukkue voi hämmentyä ja menettää motivaatiota, joka voi vaikuttaa otteluun ja sen lopputulokseen.

Sääolosuhteet

Tietyissä lajeissa nämä on erittäin hyvä huomioida. Ulkona järjestettävissä otteluissa esimerkiksi jalkapallossa pelaajat ovat tottuneet ruohikkokenttään, sateen sattuessa se voi muuttua erittäin pehmeäksi ja mutaiseksi, joka tuo haasteita jokaiselle pelaajalle. Amerikkalaisessa jalkapallossa taas tuuliolosuhteet ovat merkittävä tekijä pelin kannalta. Ja kaikki ulkona pelaavat tietävät, että paahtavan auringon alla voimat hupenevat paljon nopeammin kuin pilvisellä säällä.

Matkustus

On tietenkin selvää, että pelistä ja ottelusta toiseen matkustaminen rasittaa joukkueita. Siksi olisikin hyvä ottaa selvää, kuinka joukkue on matkustanut kisapaikalle. Esimerkiksi: Jos toisella joukkueella on takana erittäin pitkä yöllinen bussimatka, on joukkue ehdottomasti eri tavoin valmistautunut peliin kuin vastapuoli, joka olisi edellisen yön nukkunut hotellissa tai jopa kotonaan. Ennen peliä huonosti nukutut yöunet häiritsevät tietenkin pelaajien kokonaista vireystilaa sekä reaktiokykyä.

Kuinka aloittaa Pitkävedon vedonlyönti Suomessa?

Ensimmäiseksi sinun tulee valita sivusto, jolla haluat tehdä vedonlyönnin ja jos kyseinen sivusto tarjoaa mobiilisovelluksen, lataa se puhelimeesi, jos voit. Voit toki pelkästään pöytäkoneella tehdä kaiken tämän tai jopa täyttämällä pitkäveto lappu Veikkauksen toimipisteellä .

valitsemalla sivun

Kun olet valinnut sivuston, ja menet sen sivustolle paina ”liity” tai” aloita” painiketta, jolloin sinulle yleisimmin avautuu uusi ikkuna, ja siirrymme seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa annamme tietomme.

Sivusto pyytää henkilökohtaiset tietosi. Jotta voit avata tilin sinun tarvitsee antaa puhelinnumero, sähköposti, ja osoite, jossa vakituisesti asut. Sinua pyydetään luomaan käyttäjänimi ja sille salasana, sekä myös neljä numeroa kattava turvakoodi, jota käytetään henkilöllisyytesi vahvistamiseen, jos ja kun otat yhteyttä, vaikka asiakastukeen. Kaikkien annettujen tietojen tulee ehdottomasti olla oikein ja ajan tasalla. Jos näin ei ole, käyttäjä ei välttämättä pääse tarkistamaan tilinsä tietoja, tämä voi puolestaan koitua ongelmalliseksi viimeistään, kun voittojen kotiutusta yritetään suorittaa.

kasinon rekisteröinti

Kun nämä osiot on suoritettu, tulee sinun valikoida tapa, jolla talletat Eri sivustot tarjoavat erilaisia ja monipuolisia maksutapoja, joista jokainen löytää itselleen sopivan tavan. Useimmiten käytössä olevat ja hyväksytyt maksutavat ovat; Visa, Mastercardin credit sekä debit, Instadebit, iDebit, ApplePay, Paysafecard. Näiden lisäksi jollain kasinoilla käytössä ovat myös kryptovaluutat, laskutus (voit tehdä talletuksen/ vetoja, ne lisätään puhelinlaskuusi) ja tietenkin nykyisin lähes kaikilla ovat e-lompakot käytettävissä. valittuasi mistä talletuksen teet, paina sitten ”maksa” tai ”talleta” ja sitten vahvistat talletuksen pankkisiirtona.

maksutavat

Maksutapa valinta tehty, joten sitten loogisesti seuraa; Varojen talletus, kun olet päättänyt maksutapasi, nyt on aika maksaa/ vahvistaa ensimmäinen talletuksesi. Tämä on myös vaihe, jossa saat käyttöösi bonukset, jotka vedonlyöntisivusto sinulle on tarjonnut.

tallettaa rahaa kasinolle

Nyt alkaa prosessi, jossa sinut varmennetaan. Eli kyseessä on KYC- prosessi = täydellinen varmennusprosessi. Vedonlyöntisivustoille on tärkeää pystyä tunnistamaan asiakkaat, että voivat omalta osaltaan lunastaa annetut säädösvaatimukset sekä varmistaa tilien turvallisuuden. Ennen ensimmäisen voiton nostoa, asiakkaan pitää kyetä todistamaan oma henkilöllisyys. Pelisivusto saa pyytää lähettämään kuvallista kopiota asiakkaansa henkilöllisyystodistuksesta, tai muuta todistusta, jonka hallitus on antanut. Asiakkaat voivat siis lähettää kuvan esimerkiksi passista, ajokortista, näiden lisäksi usein vielä pyydetään kuvaa puhelinlaskusta/ sähkölaskusta. Jos olet antanut tai lähettänyt vääriä tietoja itsestäsi kirjautumisen yhteydessä, voit kuitenkin myöhemmin käydä tietojasi muuttamassa omalla jäsentililläsi. On kuitenkin kohtia, joita et voi muuttaa kuten nimi, syntymäpäivä (esimerkiksi pankkikortin/ ajokortin tiedoissa oleva nimi) näitä ei voi muokata turvallisuussyistä.

Henkilöllisyyden vahvistaminen

Nyt valitaan kohde ja lyödään vetoa! Aika mennä varsinaisen vedonlyönnin pariin. Selailla kohteita, katsoa kertoimet ja valita kohde. ”TEE VETO”

Yhteenveto

Pitkävedossa kohteet pääsääntöisesti ovat erilaiset palloilulajit, joissa tasapelin mahdollisuudelle on realistiset mahdollisuudet. Suosituimpia ovat esimerkiksi jalkapallo, pesäpallo ja jääkiekko. Mukaan mahtuu myös hieman vähemmän-tunnettuja lajeja, kuten vaikka salibandy.

Tässä veikkauslajissa sinun ei tarvitse tietää ottelun tai tapahtuman tarkkaa lopputulosta kuten, kuinka monella maalilla toinen joukkue voittaa, sillä riittää että veikkaat oikein kumpi joukkueista tai kilpailijoista voittaa. Vaihtoehtoisesti tietysti voit veikata tasapeliä.

Kohteita voit valita yhdestä aina 10:een. Samassa kohteessa on kymmenittäin eri vaihtoehtoja, tasoitusvedoista aina maalimääriin ja ottelun voittajaan. Voitettu summa riippuu näiden kohteiden yhteenlasketuista kertoimista (jotka lasketaan todennäköisyyksistä).

Pitkäveto sopii niin aloittelijoille kuin kovemman luokan vedonlyöjillekin. Minimipanos on 10 senttiä, mutta pienin mahdollinen pelikohtainen hinta on yksi euro. Voit siis valita oman mielesi mukaan 1–10 kohdetta ja panos on aina minimissään euron.

Voit oman mielesi mukaan pelata joko singlekohteita, yksittäiset ottelut tai yhdistelmiä, jotka sisältävät monta kohdetta. Tai järjestelmiä esimerkiksi neljän pelikohteen lappu, jossa on saatava kolme oikein.

Usein kysytyt kysymykset

 

Mikä pitkäveto on?

Mitkä ovat pitkävedon suosituimmat urheilulajit?

Kannattaako pitkävetovihjeitä yhdistellä?

Mitkä ovat parhaat sivustot pitkävetoa ajatellen?